Suurkaupungin helle on asia, johon olen vasta nyt – seitsemännen ulkomaanvuoden jälkeen –alkanut pikkuhiljaa tottua.
Muistan hyvin, millaista oli työskennellä kymmenentuntisia päiviä 35-asteisessa montmartrelaisputiikissa. Asua kesä porottavassa, kymmenen neliömetrin kokoisessa palvelijanhuoneessa Rue Oberkampfilla, jonka kokolattiamatto poltteli varpaita ja jossa oli mahdotonta nukkua ilman virkistävää suihkua muutaman tunnin välein. Kesä tai ei, silmiinkantamattoman betonin keskellä ei paljon juhlittu.
New Yorkiin muutettuani asiat ovat muuttuneet hiukan. Joka puolella hurisevat ilmastointilaitteet on vähän surullinen juttu, mutta toisaalta pakollinen paha miljoonakaupungissa, jonka ilmankosteus muistuttaa toisinaan urbaaniviidakkoa.
Toinen avain helteen taltuttamiseen on tietysti oikeanlainen pukeutuminen. Ei puhettakaan, että olisin kiskonut jalkaani tällä viikolla mitään muuta kuin mustat räkäshortsit ja jeesussandaalit. Eilen päädyin kyllä vähän irrottelemaan värikäällä huipililla.
Jos keskiamerikkalaiset rouvat vetelevät puuvillanutuissaan päivästä toiseen, pystyy siihen länkkärikin.