Hellou!
Pari päivää jo väliä.. Oon varmaan paskin bloggaaja, mitä Suomesta löytyy:D. Siis toissapäivänä olin niin rättiväsynyt, että kirjaimellisesti valahdin lattialle kotona töiden jälkeen. Jalat niinku petti vaan alta ja oli nälkä ja halus suihkuun ja nukkumaan ja kaikkea. Siis ihan karsee olo oli näin tiivistettynä. Eilen taas illalla, kun piti blogata, olin ehtiny kirjottaa jo pari tuntia tätä ****** blogia, kun mun ****** kone keksi alkaa tehä joitain automaattisia päivityksiä. Tietenkin en ollu ehtiny tallentaa ja kaikki pyyhkinty. Kellokin oli siihen mennes jo jotain 11, nii en viittiny vetää toista kakstuntista perään. So here we are, late and shamed.
Eilenhän tulivat pääsykoetulokset yliopistoihin/ammattikorkeihin. Mites kaikilla meni? Itelläni tuli sieltä lievästi sanottuna negatiivisia uutisia, eli aamun postin haettua mieli oli kuin maantiejyrällä silvottu. No, asiaa piristi äitini lempeä suhtautuminen asiaan ja rohkaiseva asenne, että syksyllä sitten vain luetaan kunnolla ja että hän auttaa minua opiskelussa. Kyllähän hän hieman pettynytkin oli, mutta siihen oli täysi oikeus, sillä oma vikanihan se oli, kun en lukenut niin kuin olisi pitänyt ja käyttänyt enemmän aikaa siihen. Lisäksi pettymystä lievensi kohtalotovereiden kanssa asialle nauraminen. Hei, mehän ollaan vielä nuoria;)! Meillä on elämä edessä.
Kuitenkin piti vähän päästä purkamaan huonoa päivää nimenomaisten kohtalotovereiden ja parin ikikoululaisen seurassa. Ja mites me tytöt handlataan huono päivä? Syömään ja shoppaamaan! Päivä alkoi Beaniessa kera cheddar-sandwichin ja avokado-banaani-smoothien, jatkui Frozen Yoghurtilla ja ananas-appelsiini-smoothiella, huipentui 300 euron shoppailuun Stockmannilla ja lopussa vielä Robert's Coffeen Lemon Ice Tea hemmotteli meitä.
Ensimmäisenä halusin laukun, joka kestää. Kaikkihan tietävät ne iki-ihanat huokeahintaisen laukut, joihin opiskelijoillakin on varaa, ja jotka ovat sen hintaisia, että voit ostaa monta upeaa laukkua joutumatta vararikkoon. Kumminkin noin kuukauden päästä laukun toinen hihna repsottaa, vuori on repeytynyt, tekonahkainen päällynen halkeilee ja muoviputket tulevat kahvasta ulos. Not so thrilling. Näin minulle kävi aina ja joka kerta, kun katsoin, että sain "ihanan" laukun superhalvalla. No, se kostautui sitten myöhemmin. Lisäksi, useiden laukkujen ainainen ostaminen ja pois heittäminen ei ole myöskään ekologista. Ystäväni, rikkauden ruhtinas, käyttää lähes aina ja pelkästään merkkilaukkuja. Ennen itsekin vähättelin merkin voimaa, kunnes älysin, että hänen Armanin tai Louis Vuittoninsa kesti kaikki liian painavat koulukirjat sun muut, eikä niissä näkynyt pitkänkään ajan päästä minkäänlaisia heikentymisen merkkejä. Juuri tuollaisen laukun halusin. Kauniin ja vahvan. Sellaisen löysin Stockan vipoviimeiseltä laukkuriviltä. Kyseessä oli Moschino Loven Chanel-mainen pikkulaukku, joka on valtavan mainio iltamyöhään kahvitteluun sekä juhlaan että arkeenkin. Love my Love.
Moschino Love á 189 euroa.
Alunperin tarkoitus olikin ollut ostaa isompi laukku, mutta koska Moschino Love nappasi sydämeni (kismitti vain, että samasta laukusta kaunis turkoosi oli mennyt alle tunnin sisään ennen saapumistani), ajattelin, että selviän ilman isompaa laukkua. No, enpä selvinnyt tietenkään. Palasimme takaisin lähtöpisteeseen, sillä toinen ystäväni halusi vielä katsella kännykälleen koteloa. Ja sitten se iski. Voi, oi voi, miten en ollutkaan huomannut sitä aiemmin, kun olimme menneet ohi. Täydellisen matan sininen iso laukku, joka oli 40% alennuksessa. Ei herranjumala sitä kiljunnan ja sekoilun määrää, mitä sillä hetkellä tapahtui. Hintaa sillä oli vielä sen verran alennuksen jälkeenkin, että endorfiinin alta hiipi epäilys. Kumminkin ystäväni vihjaillessa, että laukku ei olisi siinä enää tunnin päästä, tajusin, että TAHDOIN sen laukun. Niinpä olin taas noin 100 euroa köyhempi. Mutta sitäkin onnellisempi.
Toscana Blu á 95 euroa alennuksessa.
Laitoin eilen muuten vuokrahakemuksen VVO:n sivuille, että etsin yksiötä tai kaksiota Matinkylästä. Olin alunperin ajatellut, että odotan, jos pääsisin sisään johonkin kouluun, niin voisin muuttaa opiskelija-asuntoon. Näin ei kuitenkaan käynyt ja suunnitelmat muuttuu. Ja ei siis minuakaan kotoa pois olla heittämässä, mutta itsenäistymisen kaipuu on niin suuri, että laitoin nyt kumminkin hakemukset vuokra-asuntoihin, vaikka ovatkin huomattavasti kalliimpia ja tosin syksyllähän haen kouluihin jo uudestaan paremmin valmistautuneena. Sovimme kuitenkin vanhempieni kanssa, etten nimiä pistä mihinkään papereihin, mutta eihän siinä mitään häviä, jos nyt vilkaisemassa käy ja keskustelee esittelijän kanssa kämppien tarjonnasta ja mitä niihin kuuluu. Askelia aikuisuuteen;). Luultavasti kuitenkin odotan syksyyn, jolloin haaveissa kyllä olisi hieman toisenlainenkin työpaikka, sillä nykyiseni ei ole niinkään minun juttuni. Ei työpaikasta nyt valittaa saisi, mutta tiedättehän ne päivät, kun haluaisit olla osa-aikatöissä paikassa, joka vastaa haaveitasi ja no, mieltymyksiäsi. Oma työpaikkani ei klikkaa yhtään niin persoonallisuuteni kuin kiinnostuksenkohteidenikaan kanssa. Työ on kuitenkin vakaa ja palkka hyvä (kun vielä harjoitteluaika loppuisi), joten en ainakaan vielä siitä ole luopumassa.
Tänään päätin, että se olisi stoppi ripsien pidennyksille täksi kuuksi. Käytettyäni lähes 300 euroa laukkuihin ja sitä ennen vaatteisiin 150 euroa ja myöhemmin kenkiin noin 80 euroa, älysin, että ei herran jestas, mullahan loppuu rahat kesken. Mun tuhlailu on ihan älytöntä. Jos vielä käyttäisin kahen viikon välein ripsiin 35 euroa, niin se olis 70 euroa kuussa. 840 euroa per vuosi. Voi veljet. Ja kun punnitsin, haluanko mun kauniit Katinka-sandaletit vai ripset, nii päädyin kenkiin. Ne sentäs kestää pidempään kuin kaksi viikkoa. Lisäksi tajusin, että suoraan sanottuna rakastan yöllä sängyssä pyörimistä ja naamallaan nukkumista (en oo vieläkään saanut selville, miten pystyn hengittää läpi yön siinä asennossa), joten ripsien pidennykset ei oo nähtävästi mun juttu. Ehkä kerran kuussa on ihan okei. Näin pysyy omatkin ripset terveinä. Tein myös lupauksen, että loppukuun kulutan rahaa hillitymmin ja lähinnä vain pienimuotoiseen kahvitteluun sekä työpaikkaruokailuun. Shopaholisti joutuu vieroitukseen (lukuunottamatta pienimuotoisia heräteostoksia lääkityksenä).
Toppi / Vero Moda - Housut / kirppis - Kengät / Bik Bok / Indietori
Kengät tosiaankin on sunnuntaiselta Indietori-reissulta mukaan napatut ja pakko sanoa, oon ihan myyty. E for Eevan bloggarilla on niin omaperäinen ja samalla yksinkertaisen lumoava tyyli etenkin kenkien suhteen! Luo mukavaa aspektia kenkämuotiin, kun yhdistää umpinaisen kengän ja piikkikoron keskenään. Tulos on: a.w.e.s.o.m.e. Sähkönsininen on myöskin ihana väri ja mielestäni jos totta puhutaan, hyvin seksikäs ja intensiivinen sävy. Haaveissa olisi hankkia sähönsiniset pöksyt tai ihonmyötäinen mekko. Katotaan vaan kauanko pysyn mun shoppauslakossa.
Tyytyväinen ja onnellinen uusi (laukkujen) äiti.
Sellainen eilinen mulla, tänään oli ihan tylsä päivä. Tulin nimittäin Nummela Cityyn, jossa isäni sanoo. Ja pakko sanoa, kaupunkishoppailun jälkeen tämä on ihan sitä mitä sanotaan landeksi. Ja voi elämä näitä mopoautoja, pitäisi ne kieltää lailla. En näe mitään järkeä siinä, että pistetään juopottelevia yläastelaisia mopoauton rattiin ja sitten voivotellaan, että eivät osaa huolehtia itsestään liikenteessä. Onneksi Suomi oli niin viisas loppupeleissä, että 1994-syntyneet olivat viimeiset, jotka saivat käydä kortin pelkästään nappeja painelemalla ilman minkäänlaista opetusta ja ohjastusta. Nyt viime vai tänä vuonna vielä lakia tiukennettiin positiivisesti niinkin paljon, että normaalilla mopokortilla ei saa enää ajaa mopoautoa vaan siihen käydään oma kortti. Nuoret valittakoon minkä kerkeävät, mutta tosihan se on, että mopoAUTO ei ole sama kuin joku mopedi. On todellakin vaarallista laittaa kokematon nuori sellaisen rattiin, minkä toimintoja he eivät osaa arvioida eikä käsitellä. Pikkusisko onneksi luopui mopoauto-haaveistaan, vaikka ei vapaaehtoisesti kylläkään, ja suostui perinteiseen mopoon. Toivoa sopii, ettei hän innostu virittelyistä tai siitä, että uudella mopolla pääsee sen 60 kilometriä tunnissa. Pidetään sormet ristissä ja toivotaan, etten joudu enää saarnaamaan hänelle. Itsehän en koskaan isäni painostuksesta huolimatta halunnut mopokorttia, sillä tunsin sen tekevän itsestäni velton kasan, joka liikkuu lähimarkettiinkin moottoriajoneuvon kyydissä. Olin itse vielä viimeistä vuosikurssia, joka olisi saanut kortin painelemalla niitä tyhmän nuoren nappeja. Tyytyväinen olen päätökseeni.
Ensi viikon viikonloppuna Club Monte Carlossa - Kaivohuoneella bilelauantai, joka tuli Kiila Saturdaysin tilalle kesäksi - on Masquarade-pippalot eli naamiasjuhlat näin suomennettuna, jonne olemmekin menossa juhlistamaan ystäväni 19-vuotispäiviä. Joten kaikki pukeutuu parhaisiinsa ja pistää naamiot silmille, sillä masks are made for Masquarade! Dress code tilaisuudelle on smart casual + mask ja ajankohtahan tilaisuudelle on lauantai 13.7.2013 (Summer Masquarade). Harvinainen tilaisuus, onhan kaikki tulossa;)!
Hyvää keskiviikkoiltaa!