Olen taistellut tyylini kanssa suunnilleen yhtä kauan, kuin olen ostanut vaatteeni itse. Suurimman osan tyylimokista voin siis laittaa pienen ikäni ja kypsymättömyyteni piikkiin, mutta viime vuosien virhehankinnoista en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni.
Olin ensimmäisessä kesätyössäni 16-vuotiaana. Kun yhdistää ensimmäisistä palkkalaskelmakirjeistä saadun ilon ja aikuisuuden tunteen sekä kesätyöpaikkani Seppälän, tuloksena ei voi olla muuta kuin 16-vuotiaan harkinnalla ja tyylitajulla hankitut, kesän alennusrekeistä poimitut seppälärytkyt. Kun kaavaan lisää vielä seuraavat vuodet kyseisen putiikin henkilöstöalennuskortilla varustettuna myyjänä työskentelyä ja varsin ostosmaniaan taipuvaisen mieleni, pääsee jo lähelle sen vaatevuoren kokoa, joka kotoa tuolloin löytyi.
Voi sitä kirpputorille raahatun tavaran (ja vaatteideni alle hautautuvan poikaystävän tuskailun) määrää.
Nyt – kohta 22-vuotiaana (!) – alan olla jo hieman enemmän perillä siitä, mitä haluan päälleni pukea. Myös maailmanlaajuinen ahdistus tavarapaljoudesta on hiipinyt tämän materialistisen tyttösen ajatuksiin, joten senkin takia pyrin pitämään hankinnat hallinnassa.
Vaikka todella monet eri tyylisuuntaukset, uudet trendit ja vaihtuvat kausivärit miellyttävät edelleen silmää, osaan poimia joukosta itselleni parhaiten sopivat ja varmasti päälleni päätyvät jutut. No, ainakin lähes aina. Saatan edelleen innostua mielettömästi vaikkapa neonkeltaisesta, mutta tiedän valitsevani aamuisin kuitenkin sitä valkoista ja beigeä. Punainen saattaa näyttää kaupassa upealta, mutta omaan vaatekaappiini se ei sovi ollenkaan. Tai kuten tämän hetken supertrendi, vaalea farkkupaita, joka näyttää kaikkien vastaantulijoiden päällä vastustamattomalta, mutta jonka itse päädyn palauttamaan parin viikon päästä takaisin kauppaan.
Olen tästä suorituksestani varsin ylpeä. Olin metsästänyt farkkupaitaa iäisyyden, sillä oikeaa kokoa täydellisestä yksilöstä ei ollut ikinä jäljellä. Olin jo lähes luovuttanut, kun eräänä päivänä aivan sattumalta kaikkien neljäkakkosten keskeltä löytyi yksi ainut kolmenelonen! Kohtalo! Kassalle siis, vaikka pieni epäilys sittenkin nousi rintaani. Viikon verran pyörittelin paitaa kotona, ja vaikka se tuntui pitkän etsinnän jälkeen turhauttavalta, päätin palauttaa paidan.
Palautusreissullani päädyin ihanvaannopeasti katsastamaan juuri alkaneen alen, vaikka visiitin oli kyllä tarkoitus pitäytyä puhtaasti siinä palauttamisessa... Vaalea farkkukankainen hiha pisti rekistä silmääni. Eikaitaas, ja vielä puoleen hintaan, juuri kun päätin etteivät farkkupaidat ole juttuni! Vaate paljastuikin bleiseriksi, joka istui täydellisesti ja täytti unelmani kesäisestä farkkuvaatteesta.
Tämä vahvisti ajatustani siitä, että vain täydet kympit kannattaa viedä kotiin asti. Silloin pysyy (sille hartaasti ja vaivalla rakennetulle) tyylilleen uskollisena, eikä niitä kirpparikasoja kerry ihan niin usein.
Bleiseri – H&M
Toppi – Vila
Shortsit – H&M
Kengät – New Yorkista
Aurinkolasit – H&M