Olen pohtinut bloggaamista paljon.
Se johtuu varmaankin lähinnä kotona saamistani silmienpyöräytyksistä, kun vastaan "blogii" kysymykseen mitä puuhailen. Mies jaksaa ihmetellä tähän hommaan panostamaani aikaa ja energiaa, ja rehellisesti sanottuna ihmettelen sitä välillä itsekin.
Olen kirjoitellut aktiivisesti kohta puolitoistavuotta, ja kun mietin mihin kaikkeen muuhun olisin voinut blogiini käyttämät tunnit sijoittaa, alkaa ahdistaa. Että onko tässä nyt yhtään mitään järkeä.
Varsinkin, kun (seuraamani) blogimaailma kehittyy koko ajan vaativampaan suuntaan. Lifestyle- ja muotiblogit ovat täynnä upeita kuvia, asuja, ruokia, juhlia, tavaroita, koteja ja elämää. Vaikka uskon niin bloggaajien kuin lukijoiden tietävän, ettei kenenkään elämä ihan niin ihanaa oikeasti ole, toistuu sama resepti blogista toiseen. Blogeja lukeville ja niitä pitäville tekstien aiheista ja kuvien kohteista tulee normeja. Tältä vuonna 2014 nyt vain kuuluu näyttää. Valkoiselta, raikkaalta, beigeltä, kauniilta, huolitellulta ja tyylikkäältä, merkkilaukkuineen ja kukka-asetelmineen.
En syytä. Juuri tuolta haluaisin omankin elämäni näyttävän, ja myönnän pyrkiväni vimmatusti kohti luettelemiani asioita. Sisustustyylini vastaa blogikoteja, tykkään kukkakimpuista ja korkkareista ja niistä merkkilaukuista. Eikä siinä mielestäni ole edes mitään pahaa. Mutta ei tunnu olevan kyllä sen suurempaa järkeäkään.
Olen kaikkein turhauttavimpina päivinä miettinyt blogin kuoppaamista. Voisin säästyneellä ajalla tehdä vaikka enemmän töitä, parempaa ruokaa, liikkua useammin tai nukkua pidempään. Voisin panostaa saman energian kouluhommiin tai kehittää itseäni muuten vain jossain toisessa asiassa. Opiskella vaikka ranskaa. Miehen blogituskailu helpottaisi ja pääsisin eroon päivittäisistä postauspohdinnoista.
Etenkin ennen Aussie-gaalaa, taustatyötä tehdessäni, iski hirveä blogimasennus. Vaikka olen ahkera blogien seuraaja, avautui eteeni hurja määrä uusia bloggaajia, tyrmääviä tyylejä, upeita valokuvia ja taitavia kirjoittajia. Suomesta ja ulkomailta. Blogimaailma alkoi tuntua melkein avaruudelta – bloggaajia on jo niin paljon, että määrää on vaikea käsittää ja mahdoton seurata, ja vastaan tulee aina uusia ja toistaan parempia blogeja. Oma pikkuinen räpellykseni näytti maailmankartalla säälittävältä.
Mutta juuri kun ajattelin, että ihan tyhmä blogi ei tätä varmana kukaan edes lue, sain sattumalta kaksi vilpittömän kehuvaa kommenttia kivasta palstastani. Sitten, vielä samana iltana, turkulainen ystäväni laittoi viestin, että "Vitsi mikä sattuma, kerroin parille koulukaverille että mun ystävällä on tämmöinen blogi, ja se yks olikin jo sun lukija! Hauskaa!" Niin olikin, ja todella piristävää.
Samalla muistin, miksi blogini ikinä aloitin: pitääkseni kuvallista päiväkirjaa, johon tallennan elämäni palasia. Olen kirjoittanut päiväkirjaa ekaluokkalaisesta asti, ja pari vuotta sitten vain vaihdoin kirjoitukseni sähköiseen ja julkiseen muotoon. Ja lisäsin joukkoon kuvia, valokuvat kun ovat rakkaita ja kertovat usein enemmän kuin sanat. Jo nyt minusta on kiva palata vanhoihin postauksiin, ja monet tapahtumat olisivat ilman blogia päässeet unohtumaan paljon helpommin. Isäni ihasteli teinivuosinani ahkeraa päiväkirjankirjoittamistani, ja harmitteli usein, ettei itse tajunnut sellaista pitää. Veikkaan, että keski-ikäisenä parikymppisen itsensä tarinoita on aika hauska lukea.
Matkan varrella tärkeäksi osaksi ovat tulleet myös lukijat, vaikka aluksi ajattelin tekeväni tätä vain itselleni. Suuri osa on varmasti ystäviä ja tuttavia, mutta onpa kiva tietää, että teitä on siellä muitakin. (Itsestään saa pitää ääntä, kommenttiboksi on teidän!)
Vaikka voisin varmasti joidenkin mielestä käyttää aikani paremmin, blogi sattuu olemaan kaikkein tärkein harrastukseni, jota en ihan hetkeen tule lopettamaan. En ainakaan vielä pääse kokopäivätyökseni kirjoittamaan, joten kehitän ja pidän yllä päivittäistä kirjoittamista täällä. Tekstin tuottaminen, ideointi, valokuvaus ja editointi tulee toivottavasti olemaan työtäni koko loppuelämän, joten en ihan heti keksi parempaa puuhailua kuin bloggaaminen. Ja vaikka moni tekee tätäkin juttua itseäni paljon paremmin, en anna sen enää jatkossa lannistaa.
Näyttääpähän blogini sitten juuri niitä oman elämäni palasia.
Kengät Springfield farkut Bik Bok Never Denim paita H&M
bleiseri Zara takki Tommy Hilfiger laukku MK