Kävin eilen siskoni kanssa syömässä Sloppy Joe -ravintolassa. Tilasimme hörpikkeiksi Adamsin Samuelin bostonilaista lageria ihan vain siitä syystä, että veljemme asuu Bostonissa ja ajattelimme, että jos pullon kyljessä lukee Boston, olemme ikään kuin kulauksen verran lähempänä rakasta isoveljeämme. Olut oli hyvää, ruoka oli hyvää ja palvelu oli hyvää, mutta ei niistä sen enempää, sillä tämän postauksen aiheena on takkini, jonka tilasin Halensilta kesällä 2006 ja joka oli minulla eilen ensimmäistä kertaa päällä.
Minulla on ollut hyvin ristiriitainen suhde tähän takkiin. Tilasin sen hetken mielijohteessa ja kun esittelin sitä miehelleni (joka silloin oli ollut poikaystäväni puolisen vuotta), hän totesi jotain tyyliin "Joo, vähän tuollainen Maija Vilkkumaa -takki!". En kokenut kyseistä kommenttia erityisen ylistäväksi, vaikka Maijan tyylistä tykkäänkin, joten takki vähän niin kuin unohtui muiden takkien taakse vaatekaappiini. Olen käynyt sitä aina välillä paijaamassa ja hellimässä, enkä ole vuosien varrella raaskinut siitä luopua, vaikka olen monta muuta ex tempore -ostosta kiikuttanutkin kierrätykseen. Eilen sitten päätin repäistä ja pukea takin ylleni, ihan vain siitä ilosta, että pääsen pitkästä aikaa ulos aikuisessa seurassa.
Takki: Brooker
Housut: Z.I.P. (nekin muuten ostettu vuonna 2006. Olisikohan jo aika ostaa uudet mustat housut?)
Neule: H&M
Huivi: ostettu Turun kauppatorilta (siskoni kietoi sen tuolla tavalla kivan näköisesti solmuun, itse osaan vain yhden kietomistyylin, jonka olen nimennyt Opettaja-tyylikseni)
Mitä sanoo raati, onko takki hitti vai huti? Hautaanko sen kaappiin taas seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi - tai ihan pysyvästi - vai otanko käyttöön?
