Pää on kipeä jo kolmatta päivää. Lääkkeet eivät auta, enkä niitä enää edes halua ottaa. Alan pikkuhiljaa tottua jomotukseen, joka pahenee, kun kiipeän portaita tai tuijotan näyttöä. Olin eilen treeneissä ja tänään koulussa, mutta täysillä en ole kolmeen päivään pystynyt suoriutumaan mistään.

Pelkään jo vuosia odottamani migreenin iskeneen, mutta oikeastaan tiedän niskan ja hartioiden lihasten vain olevan jumissa. Vain. Suhtaudun asiaan, kuin se olisi aivan tavallista ja jokaisen arkipäivää, vaikka tiedän, ettei se ole hyvä juttu ollenkaan.

Olen opiskellut kohta kaksi vuotta ja käyttänyt tietokonetta koko ajan, päivittäin, monta tuntia päivässä. Olen käynyt kiropraktikolla naksauttamassa kaularankani oikealla paikalleen parin kuukauden välein kohta vuoden ajan. Opiskelua, toimittajan töitä ja bloggaamista on edessä toivottavasti seuraavat 50 vuotta, enenevässä määrin. Mutta niin taitaa olla myös kiropraktikkokäyntejä, niskajumeja ja päänsärkyä. Enenevässä määrin.

Kun opiskelu, tuleva työ ja yksi harrastuksista ovat jo koneella, voisiko vapaa-aikaa millään viettää jossain muualla kuin ruudun ääressä. Pliis. En haluaisi ajatella miten käy, jos muutkin harrastukseni – lehtien lukeminen ja shoppailu – siirretään kokonaan ruudun taakse.

Nyt nousen koneelta ja venyttelen. Tai pyydän mieheltä hartiahieronnan.

kengät Spirit Store housut Seppälä neule H&M takki Zara

Moi!

Viikon pisin päivä yliopistolla on nyt takanapäin ja kotiin suunnattuani asetuin tuttuun tapaan parvekkeen oven eteen (=asunnon ainoaan "hyvinvalaistuun" kohtaan) päivän asu -kuvauksia varten (okei, söin ensin silmät ristissä kolme leipää ja eilen leivotun joulutortun ja tungin kourallisen suolapähkinöitä suuhuni, jotta hieman virkistyisin). Aamulla olisi niiiin tehnyt mieli kääntää kylkeä ja torkuttaa, mutta koska lapset odottivat päiväkodissa puheterapeuttitätejä saapuvaksi, ei auttanut kun lähteä matkaan. Piristyin hieman, kun muistin vasta ostamani farkkuliivin ja päätin koota asun sen ympärille. Tällainen siitä sitten tuli:

Housut: H&M. Paita, farkkuliivi ja kaulakoru: second hand.

Eilen intouduimme myös tekemään poikaystäväni kanssa kotitekoista sushia: täytteinä toimivat tonnikala-tuorejuusto ja kurkku-tuorejuusto. Rullat onnistuivat melko hyvin, mutta onneksi tunnelmavalaistus antaa kuitenkin jonkin verran anteeksi ulkonäöllisiä seikkoja:

 Mutta olihan ne hyviä!

Ja toissapäivänä olin näköjään innokkaana lähdössä salille treenaamaan hauista:

Mutta nyt suuntaan taas nukkumaan, että jaksan huomenna pohtia erilaisia autismin kuntoutusmuotoja, keskittyä laskemiseen (not) tilastotieteen harkoissa ja kuunnella lasittunein silmin loppuillasta erilaisista neurologisista vammoista kertovaa luennoijaa.

x Marjo

p.s. Otsikko ei tule fiiliksestä vaan tästä biisistä, joka soi vasta nähdyn elokuvatrailerin takia päässä:

Sunnuntaina kävin katsomassa Rasvaletti -näyttelyn Hakasalmen huvilassa. Kyseessä oli valokuvanäyttely 50- (ja 60-)luvun Helsingistä. Väkeä riitti, joten poukkoilin välillä kuvalta toiselle hyvin satunnaisessa järjestyksessä, mutta pidin huolen, että kaikki kuvat tuli katsottua ja tekstit luettua. Istahdin myös katsomaan noin 30min videon, joka oli kooste vanhoista mustavalkoisista videotaltioinnesta. Joukossa oli mm. Paul Ankan konsertti Linnanmäen huvipuiston ulkolavalla. Tunnelmassa oli jotain hyvin ajankohtaista ja ajatonta, mutta silti niin kaukaista ja nostalgista...

Näyttelyn parasta antia oli tunnistaa paikkoja tämän päivän Helsingistä ja samaistua äitini lapsuuden maisemiin ja tunnelmiin. Näyttelyssä oli hyvin esillä vuoden -52 olympialaiset, Armi Kuuselan valinta miss universumiksi ja coca-colan saapuminen Suomeen.  Lisäksi yhteen huoneeseen oli sisustettu 50-luvun kampaamo vanhoilla huonekaluilla, vaatteilla, kuvilla ja muulla rekvisiitalla.

Päivän asuksi valikoitui itsetehty mekko, kirpparilta hankitut legginssit, vyö Mekkomania-vintagekaupasta, äidin nahkalaukku 70-luvulta ja maailman mukavimmat ja käytännölliset, mustat ecco-kengät. Mekon olen tehnyt zero waste-menetelmällä, jossa kankaasta ei jää hukkapaloja kaavoja leikatessa.

Hakasalmen huvila on yksi kaupungin noin viidestä museosta, joihin on aina vapaa pääsy. Ja kaikki näyttelyt, joissa olen itse siellä käynyt, ovat olleet antoisia. Tilaa on tarpeesksi, jotta esille saadaan millon mistäkin aiheesta kattava kokonaisuus. Tila on myös kotoisa ja hyvällä sijainnilla keskellä Helsinkiä. Ulkopaikkakuntalaisenkin on helppo kävellä huvilalle rauhoittumaan keskustan muista hulinoista...

Vaikka kehunkin, ettei näyttelytila ole uuvuttavan tai sekavan iso, ihan viimeisiä kuvia katsellessa en meinannut jaksaa keskittyä. Minulla on sen verran kova nälkä ja vatsa kurisi. Niinpä suuntasin näyttelystä äitini kanssa Kiasman kahvilaan lounaalle. Täytyy kai myös kehua ruokaisaa ja hyvää lounassalaattia sekä ystävällistä palvelua!

Ei edes tämä synkkä pimeys estä tämän asukuvan ottamista. Olen niin fiiliksissä siitä, että jalkaan sai vedettyä pitkän kollari- ja hameajan jälkeen farkut! Vielä leikkaushaavojen kohdat ovat vähäsen arkoina, mutta tällaiset pehmeiksi kuluneet vanhat pillifarkut eivät paina enää niin paljoa, että ajatuskin pukemisesta puistattaisi kuten aiemmin. Kohta on taas nahkapöksyjen aika, sanokaa mun sanoneen! Nuo Isabelit to-del-la-kin huutelee tuolta hyllystään, "puuueeee meiiiidääääät" ja samaa kuoroa huutaa koko farkkukomppanja. On kuin olisi kaapillinen uusia vaatteita odottamassa!

Olen vähän äimistynyt tästä toipumisen nopeudesta tällä kertaa -edellisen leikkauksen jäljiltä olin ensin petipotilas tiesvaikkakuinkakauan, sitten ontuva raato liki kahdeksan kuukautta, eikä senkään jälkeen meno mainiolta tuntunut. Vaikka koivesta ei enää ehtaa saa, kipuja on vieläkin, nyt sen kanssa voi elää! Olen tosi helpottunut, elämänlaatu nousi toipumisen myötä samaa tahtia. Jumppailen ja venkslaan ahkerasti, tänään on kyllä pidettävä lepopäivä.

 Vähän muuten Isabel Marantia on tässäkin asussa: ostin tuon rannerenkaan Pariisissa, ja olen siihen kiintynyt: se on ollut kädessäni joka ikinen päivä, viikonloppunakin.

Tulipas harhauduttua otsikosta, mutta minkäs teet, kun tänne omaan blogikotiin pääsee talon hiljennyttyä, on kuin sisällä olisi purkautumatonta turinaa riveittäin.  Kunhan pääsen taas normaaliin päivärytmiin miehen loppuviikosta kotiuduttua, pysyn paremmin tolkussakin.

Yllä tänään: jakku Zara, teepaita cos, farkut J Brand, buutsit Carvela

PS. olen avannut uuden tägin, tuon "lilou ja työvaatteet". Kuulin, että ystäväiseni käy toisinaan hakemassa täältä pukeutumisinspistä, ja jos vain suinkin voin olla avuksi, sehän olisi ihan mahtavaa! Jatkossa siis toimistokelpoista (tosin kovin rentoa sellaista) tyyliä sillä tägillä :)

Kenkien, jos jonkin, ostaminen on maailman vaikeinta. En ole koskaan voinut samaistua ihmisiin, jotka noin vain tilaavat täydelliset kengät sovittamatta nettikaupasta. Minun on pakko sovittaa kenkiä, aina.

Viime torstaina heräsin hiertävään tosiasiaan: Vagabondin nahkanilkkurit puristivat oikean jalkani varpaat niin lyttyyn, että pikkuvarpaani hankautui rikki. Paitsi että olin harmissani kipeästä varpaastani, ärsyynnyin myös kenkien kehnosta mallista. Onko mitään ärsyttävämpää, kuin kengät, joiden huomaa vasta useiden kuukausien käytön jälkeen olevan liian pienet?

Kotiin nilkuttaessani mieleeni muistui Trendin päätoimittaja Jenni Liedon marraskuun pääkirjoitus. Päätoimittaja totesi palstallaan napakasti, ettei hänen tarvitse 37-vuotiaana enää sietää mitä tahansa paskaa - kuten keskusteluja pölkkypäiden kanssa, huonoa ruokaa tai puristavia kenkiä.

Arvatkaa mitä? Minä olen 22-vuotias, eikä minunkaan tarvitse kestää turhaa paskaa. Päätin, että jatkuvasti hiertyneille varpaille ja puristaville kengille olisi tehtävä jotakin. Nyt, HETI.

Olen ollut jo vuosia varsinainen Vagabond-addikti, mutta viimeistään hiertävien nilkkureiden kohdalla jouduin myöntymään kylmään faktaan: Vagabondin kenkämalli ei taida sopia minulle. Jos valitsen koon 37, kengät ovat liian pienet. Jos taas valitsen koon 38, kantapää hölskyy kävellessä. Tarvitsisinkin yleensä puolikkaan koon toivomastani kengästä. 

Nilsonille astellessani päätinkin heittää unelmat Vagabondeista kukkaruukkuun ja katsella avoimin mielin täysin toisenlaisia kenkiä.

Toisinaan suuret rakkaustarinat alkavat varsin yllättäen. Nähdessäni ensimmäisen kerran Oscarian reikäkuvioin koristellut nilkkurit en edes aikonut sovittaa kenkiä. Lopulta onneksi palasin takaisin hyllylle hypistelemään nilkkureita, vedin ne jalkaani - ja kas! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Varpaani suorastaan kipristelivät, tällä kertaa tosin ahtauden sijasta onnesta. Tällaiselta kenkien pitäisikin tuntua: pehmeästi jalkaa hyväileviltä, mutta napakasti jalan asennossa pitäviltä. Ihastuin etenkin nilkkureiden siroon malliin, jossa kenkän nilkka on muotoiltu naisellisen kapeaksi. Alkuepäilyjen jälkeen hullaannuin myös kenkien reikäkuviointeihin, sillä "ne luovat kivan brittiläistä fiilistä", kuten siskoni tarkkasilmäisenä totesi.

Tässä vielä muutama käytännöllinen vinkki niiden Oikeiden Kenkien löytämiseen:

• Kysy rohkeasti myyjältä apua. Sitähän varten myyjät kaupoissa ovat - antamassa omaa asiantuntemustaan sinun tarpeisiisi. Voit esimerkiksi pyytää myyjää kokeilemaan, miten hyvin varpaillesi jää tilaa kengän kärkeen. Kysele myös kenkien materiaaleista ja niiden mukautumisesta käytössä.
• Mieti, minkälaiseen käyttöön kengät tulevat. Käytätkö kenkiä joka päivä? Käveletkö pitkiä matkoja? Jos vastaus on kyllä, matalakantaiset kengät ovat sinulle sopiva vaihtoehto. Mikäli valitset kuitenkin mieluummin korkokengät, kiinnitä huomiota lestin napakkuuteen, koron kokoon ja pohjan pintaan. Leveämmillä koroilla on mukavampaa astella kuin piikkareilla.
• Pyri sovittamaan kenkiä sellaisella sukalla, jota käytät arkenakin. Ohuet sovitussukat soveltuvat huonosti talvikenkien ostoon, sillä harva käyttää pakkasilla ohuen ohuita sukkahousuja. Näin vältät liian pienten kenkien ostamisen.
• Yritä päästä eroon vakiintuneista tottumuksistasi ja kokeile avoimin mieli eri merkkien kenkiä. Tunnetut merkit eivät vielä takaa sitä, että kenkä sopisi juuri sinun jalkaasi.

Nämä kengät jalassani voisin vaikka tanssia! Uskomatonta mutta totta: mukavat kengät voivat näyttää myös muodikkailta.

Mukavaa (=ei yhtään puristavaa) tiistaita,

xo Hanna

Viikko alkoi täällä pääkaupunkiseudulla pitkästä aikaa aivan ihanassa auringonpaisteessa, josta inspiroituneena päätin laittaa oikein kukkamekon päälle! Mekko on ikivanha suosikkini Indiskasta, mutta ensimmäistä kertaa uskaltauduin kokeilemaan sitä viininpunaisten sukkisten kanssa.

Kokonaisuus toimi lopulta ihan kivasti, kun asuun yhdisti hieman lämpimämmän sävyisen, punaisen villaneuleen. Olen tottunut käyttämään mekkoa aavistuksen rockhenkisemmässä lookissa, ja ensi alkuun päivän tyyli tuntuikin hieman vieraalta. Mutta kun sujautin vielä päälle yhden lempparitakeistani, alkoi oma peilikuva näyttää entistä enemmän...ummm..noh, minulta! :) Saatanpas kokeilla vaikka toisenkin kerran.

                                                                    FOLLOW Oh Sweet May!

Lauantaina pohdin syntyjä ja syviä väreistä, joten sunnuntaina oli syytä pistää syksyn väripaletti sekaisin. Nykäisin ylleni nimittäin kirkkaanpunaisen mekon. No toki himmailin ja asustin sen konservatiivisesti tummansinisellä. Mutta punainen ja sininen on vaan niin hyvä yhdistelmä!

Mekko on Vilan, ja huivi Acnen. Nuo Acnen huivit ovat vaan aivan täydellisiä. Tarpeeksi isoja, pehmeitä ja lämpimiä. Saan kiukkukohtauksia liian ohkasista huiveista.

Päivän asun lisäksi ajattelin esitellä uuden löydön vauvarintamalta. Eli jos vauvajutut etoo, niin sanotaan tässä vaiheessa heipat ensi kertaa! Mietin muuten, että jos tekisin jatkossa niin, että ymppään vauvajuttuja käsitteleviin postauksiin myös juuri vaikka päivän asun, niin vauvattomat eivät jää ihan kylmäksi. Vai miltä kuulostaa? Pohtikaa!

No mutta asiaan. Meillä on siis Stokken kantoreppu, MyCarrier. Ollaan oltu melko tyytyväisiä. Hiukan ylimpänä olevat remmit luistaa ja niitä saa välillä nostella, mutta muuten reppu on täyttänyt odotuksemme. Ainoa ongelma on se, että kun lasta kantaa hänen kasvonsa menosuuntaan, on repun etumus aivan kuolassa. Meidän pikkuäijä jostain kumman syystä jopa imeskelee sitä leuan alle jäävää härpäkettä.

Nyt hommaan on tullut Stokkelta ratkaisu: KUOLASUOJUS! Niin ällöttävältä kuin se kuulostaakin, niin kaikki samantyylisiä kantoreppuja käyttävät varmaan toivottavat tämän lisävarusteen ilolla tervetulleeksi. Hiukan on nimittäin ällöttävä tuollainen melko kallis ja melko hankalasti pestävä (saako sitä edes pestä?) kuolan kuvittama reppu tuossa rintakehällä.

Suojus on siis tuollainen imukykyinen "kangastasku", joka istuu repun yläosaan kuin hansikas. Väri on tuo kuvassa näkyvä vaalea. Suoja myydään kahden kappaleen paketissa ja hintaa paketilla oli 19 euroa. Ostimme omamme Stockmannilta.

En tiedä, onko tää muille Stokke-reppuilijoille jo tuttu, mutta ainakaan vielä kesällä näitä ei ollut, kun Stockalta kysyin. BabyBjörnin reppuun suojia sen sijaan löytyi jo silloin. Ovat siis edelläkävijöitä kuolasuojauksessa.

Ja jos joku vauvaa vasta odotteleva pohtii, että onko reppu tarpeen, voin sanoa, että jos saat vähänkään itkuisen vauvan, on jokainen reppuun sijoituttu euro sen arvoista. Meillä mahavaivainen kaveri nukahti tuohon vaikeina aikoina paremmin kuin mihinkään muuhun. Kantoreppu oli oikeasti pelastusväline joskus. Nyt laitan pojan reppuun koiralenkeillä, kun en jaksa sohlata vaunun ja koiran kanssa.

Sellainen vinkki mulla tänään! Tuutiluu, menemme päiväunille :)

Meinasin saada aamulla laakin kun tulin puoliunessa töihin ja eteisessä odottivat vihaiset linnut tonttulakit päässä. En ollut tosiaankaan osannut varautua tälläiseen vastaanottoon. Sisäinen lapseni heräsi kun en voinut vastustaa kiusausta puristella ja tökkiä lintuja, jotka olivat täynnä jonkin sortin moottorin puhaltamaa ilmaa. 

Tajusin ensimmäistä kertaa, että kohtahan on jo joulu. Suurimmat jouluhifistelijät ovat aloittaneet Facebookin mukaan joulutorttujen leipomisen ja glögin hörppimisen. Ensimmäinen joulun merkki minulle oli kun Starbucksiin oli saapunut piparkakkuöverikahvi. Olen todella iloinen, että saan viettää joulun Suomessa, sillä ulkomailla joulutunnelmaan pääseminen on vähän hankalaa. Kolme vuotta sitten vietin joulun Sydneyssä enkä meinannut päästä joulutunnelmaan laisinkaan. Koska joulu on minulle yksi tärkeimmistä juhlista en malttaisi odottaa mökkijoulua, hautuumaalla vierailua, ajomatkaa joulukirkolle, äidin sienisalaattia tai mummin karpalokiisseliä eli "kiissua". Olen huomannut, että joulua vietetään yhtä monella tapaa kuin on perheitäkin. Eräs kaverini ihmetteli suureen ääneen, että miten meidän joulupöydässä voi olla lihapullia. Olen aina luullut, että kaikilla on lihapullia eikä tullut mieleenikään, että joulua voi viettää niin monella eri tapaa. Minä taas ihmettelin, että erään ystäväni perhe viettää jouluna rapujuhlia. Onko teillä joitain traditioita, joista ette luopuisi?

Vähän aikaa saan vielä ihmetellä jenkkien jouluun valmistautumista, joka tuntuu kaupallisuuden multihuipentumalta. Eilen törmäsin ensimmäistä kertaa kaupungilla koiraan, jolla oli jo poron sarvet päässä sekä kulkusilla varustettu nuttu. Kaikki elintarvikkeet alkavat olla käärittyinä joulupakkauksiin. Mutta mikäpä minä Roviolaisena olen sanomaan. What we don't have you don't need and what you don't need we have that too. 

-Sara

Soitin tänään erästä asiaa palvelukeskukseen, mutta hetken päästä päästä linjalta kuului pitkä piippaus ja selitys, että yritys on tänään suljettuna koska "severe weather conditions". Ilmeisesti hieman pohjoisemmassa on tänään satanut lunta ja kansainvälinen autonvuokrausfirma oli päättänyt pistää puhelinlinjansa kiinni lumen takia. Kai se jotenkin on järkeenkäypä selitys. Lumi. Muistan kuinka itse ryntäsin talviaamuisin toiveekkaana sormet ristissä katsomaan mittarista, josko pakkasta olisi yli 17 astetta, ettei koulussa tarvitsisi hiihtää. 

Sen verta täälläkin on nyt ilmat viilentynyt, että olen kiskonut trenssin useana aamuna niskaan. Mielestäni trenssi kuuluu ehdottomasti klassisiin vaatekappaleisiin, joka tulisi löytyä jokaisen eteisen tuulikaapista. En ole kuitenkaan ennen tätä uutta trenssiä aikaisemmin omistanut yhtäkään kunnon trenssiä koska tarpeeksi kivaa ja hinta/laatusuhteeltaan takkia ei ollut tullut vastaan. Nyt olen kuitenkin ollut hyvin tyytyväinen Sam Edelmanin trenssin koska se täyttää täydellisen trenssin tunnuskuvat, jotka ovat istuvuus, napakka materiaali, pitkä vyö jonka voi solmia ja yksityiskohdat, jotka tuovat vähän lisää jujua klassikkoon. Plussaa pitkistä hihoista, jotka ovat riittävän pitkät näihin orankikäsiin. Takki on täällä bogin puolella vilahtanut jo kerran, mutta tässä kuvia takista vielä vähän tarkemmin:

-Sara

Aamut, nuo silmieni viholliset nr.1. Niiden kanssa ei tahtoisi elää, mutta ilman niitä ei oikein pärjää. Miltä ne ovat näyttäneet kohdallani viime aikoina? Pari kertaa seinään törmättyäni, ennen kuin silmäni suostuvat aukeamaan, suurin piirtein sellaiselta kuin alla olevat kuvat kertovat.

Ennen kuin annatte silmienne levätä meikän valojäljennösten parissa pieni selvitys sivulta seitsemän kuvien röpelöisestä laadusta. (Jota kukaan ei olisi edes huomannut ennen tätä valokuvateknologista vallankumousta, jolloin kännyköissä on paremmat kamerat kuin meikän ekassa digipokkarissa. (Niin paisti tietty omassani, jolla nämä on otettu...)) Eli, miksi kiusaan silmiänne näillä kivikaudelta näyttävillä pikselihirviöillä?

Yksinkertaisin syy on se, että olen väliaikaisesti erotettuna niin pienestä pokkarikamerastani kuin isommasta järkkäri-järkäleestäni. Ison järkäleen hankin joskus, kun se liittyi elantoni ansaitsemiseen. Ne hommat loppuivat, kun aloitin tämän viimeisimmän duuniputken, enkä ole siihen kahvakuulaan sen koommin kovin usein kajonnut. Pikku hiljaa tosin on alkanut heijastua verkkokalvoilleni yhä useammin sellaisia tunnelmia, joita haluaisin taas tallentaa myös pysyvämpään visuaaliseen muotoon kuin omaan muistiini. Olisipa sitten jotain, mitä katsella, eikä muistaa, jos joskus hamaassa tulevaisuudessa on siihen aikaa ja varaa. (Itse asiassa varhaisdementia vaivaa jo nyt, enkä tahdo muistaa kaikkia paikkoja, aikoja ja ihmisiä, joita olen viimeisten vuosien aikana tavannut. Tämä blogi toimiikin ennen muuta meikän muistiharjoituksena.)

Niin, mainitsin myös pienen pokkarin. Miksen ole käyttänyt sitä, vaan Nokialaiseni 1MP valotallennusaukkoa? Noh, koska olen siitäkin erossa. En tosin siksi, etten jaksaisi sitä mukanani raahata, vaan koska se on täynnä kuvia vanhojen kirjojen sivuista ja iän ikuisista dokumenteista. Sen purkamiseen tulee menemään sellaista laatuaikaa, johon minulla ei ole hermoja, tai energiaa, tällä hetkellä.

Siinä lyhyet pahoitteluni, jotka olisivat toki voineet olla myös paljon ytimekkäämmät, kuvien rakeisuuden puolesta. Asia koraantuu, niin kuin moni muukin, kunhan pääsen hyppäämään karhukaupunkiin vievään bussiin (jota Porissa kutsumme myös "linkkariksi" johdettuna sanasta "linja-auto") ensi viikolla. Siihen saakka tiedossa näitä dinosauruksia, jotka eivät taida läpäistä yritystä arvonnousussa edes lätköillä "hipster-patinointi" tai "vintage". Joka tapauksessa, ulkoporilainen, ei niin ylpeänä, esittää: Kaksi aamua, kaksi maata, kaksi lentoa ja yksi kuukausi niiden välillä.

Tältä aamu näytti silloin:

Bongaa kuvasta henkiinjäämiselle välttämätön varuste. Vinkki: Se liittyy nukkumiseen talossa, jossa lämmitys poksahti juuri ennen yöpakkasten alkamista.

Elämäni on pyörinyt pyörien päällä niin kauan kuin jaksan muistaa. Tässä viimeisin väliaikaismenopeli.

Ote aamuisen kauppajuoksun näkymistä silloisen työpaikan takapihalta.

Tältä aamu näyttää nyt:

Oho! Kaunein ja kestävin kukkakimppu, joka koskaan on käteeni asetettu. Melkoista herkistelyä koko kukkatouhu, mutta en voi kiistää, että kauniitahan nuo ovat.

Mainitsinko jo, että olen täällä Oslossa Pro Bono -asutuksessa kaverin lattialla? Vieraan siisteydessä on toivomisen varaa...Krhm...

Vieras on aamuisin myös usein hyvin kylmissään. Ei auta sängystä noustessa edes se edellisen olopaikan henkiinjäämisvaruste, vaan täytyy tyytyä kotokutoiseen villapaitaan ja isännän lainasukkiin.

cap: Isabel marant pour H&M (gifted). cardigan: damir doma. pants: Filippa K. boots: balenciaga. necklace: Liisa steffa
 

One thing many people ask me is: What do you wear when all the cool things are in laundry or when you have 1 minute to put something on and you still need to look like a decent person? Well here you go (& this one even goes on a bad hair day)! A cardigan is a bit more interesting than a simple knit (if you ask me) and the woollen pants are smart enough for office but feel heavenly on. 

and a little sparkle in the ankle brightens up anyone's day!

Housut Nike / Toppi Under Armour / Painonnostokengät Adidas

Kyykkyhelvetti takana! Tämä viikko on aika kiireinen, joten meikäläisen on pitänyt keksiä vaihtoehtoisia tapoja treenata. Tai ainakin vaihtoehtosia aikoja treenata. Ohjatut tunnit eivät tällaisen kiireisen uranaisen kalenteriin oikein mahdu juuri nyt, joten päätin vetää koko viikon vanhalla kunnon gymityylillä. Treenikamppeet mukaan toimistolle ja sieltä suoraan Vetosalille.

Mikäpä olisi parempi tapa saada hiki pintaan kuin klassinen jalkatreeni! Tein takakyykkyä, maastavetoa ja etukyykkyä toistomäärien ollessa 10-12. Sarjojen välissä lisäksi leukoja, punnerruksia kahvakuulien päällä sekä dippejä. Syke pysyi koko tunteroisen ajan korkealla ja fiilis kenties vielä korkeammalla! Kaiken lisäksi tein uuden leuanvetoennätykseni ja peräti 7 leukaa nousi jee! Lopuksi Vetosalin PT Antti haastoi meikäläisen tekemään 100 askelkyykkyä ja minähän otin haasteen iloisesti vastaan. Pistin vähän paremmaksi ja tein 120 askelkyykkyä kymppikiloiset kahvakuulat lisäpainoina. Neljännestä kerroksesta laskeutuminen portaita alas olikin silkkaa tuskaa. Loppuviikolla kipu vain paheni hehhe..

Jospa näihin riukujalkoihin saisi jossakin vaiheessa hieman muotoa..

Translation: After leg day.

Shirt, pants and shoes second hand / vest DIY / hat made by friend

Viime sunnuntaina minulla oli pitkään hetkeen kerrankin aikaa käydä kiertelemässä kirpputoreilla. Tällä kertaa myös ihan agendan kanssa; olin nimittäin etsimässä lamppua pimeään alkoviimme, joka toimii myös pukeutumishuoneena. Pimeässä pukeminen ja vaatehyllystä oikeiden vaatteiden hapuilu kun alkaa jo kyllästyttämään. Suuntasin Hakaniemen Oivaan, sillä sieltä olen tehnyt ennenkin siistejä löytöjä.

No olihan siellä jos jonkinmoista lamppua ja monta juuri sellaista kuin olin ajatellutkin. Silmiini kuitenkin osui vanha kunnon laaavalamppu ja pakkohan se oli viedä kotiin. Minulla ei ikinä ollut lapsena kyseistä valaisinta ja nyt päätin korjata tämän vääryyden. Yhtäänhän tämä psykedeelinen hippilamppu ei valaise, mutta hieno se on! Oikean lampun metsästys jatkuu vielä.

Laavalamppu in action.

Wäinö linssiluteena kuvan nurkassa.

Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun juuri kyseiseltä kirpputorilta mukaani on lähtenyt muutakin tuiki tärkeää ja hyödyllistä. Tässä esimerkkinä peltinen i-kirjain. Alunalkujaan kirjaimeen on saanut valot, mutta nykyään ei tämäkään löytö paljon valaise :) Mutta onhan se hieno. Yläpuolella näkyy silmäteräni, nimittäin Viivi Niemisen valokuvateos. Jos oikein tarkasti katsoo, näkyy toinen silmäterä kuvan vasemmalla. Polaroidkuva minusta ja Stigistä. Edelliskesänä menin nimittäin naimisiin ja ihanat ystäväni järjestivät Stigin juhliini ylläriesiintymään. Voi sitä hien määrää, kun tanssin hääpuku päällä.  En ole Stigin uusimman tuotannon suurin fani, mutta materiaali Stig Doggin ajoilta on oikein hyvää!

Stigi, minä ja kakkupohja.

En muuten vieläkään ole ottanut talvitakkia käyttööni, hullua!

Ihanaa perjantaita kaikille!

Terveisin,

Nina

Viikon alussa sain hyviä uutisia: pääsin kouluun! Tammikuussa alkaisi yo-pohjaisen liiketalouden opiskelu. Pitkästä aikaa takaisin koulunpenkille, toivottavasti tällä kertaa vähän skarpimpana ;)

Innostuin taas vähän skräppäämään. Harrastus, jonka oon aloittanut yläasteella. Silloin mulla oli oman huoneen seinä täynnä lehdistä leikattuja kuvia :D Nyt ne on ihan vain vihkoissa. Rentouttavaa askartelua, missä ei tarvitse oli pikkutarkka. Itse olen aika kärsimätön käsitöiden suhteen, mutta skräppääminen on juuri sopivaa puuhastelua mulle.

Sain sähköpostia, että Koskikeskuksen Koo Kengässä on torstaina VIP-tilaisuus Koo Klubilaisille. Kaikki kengät olisivat -25%, tarjolla olisi kakkua ja kuplivaa ja saisin ottaa yhden avecin mukaan. Äidillä oli juuri sopivasti syntymäpäivä torstaina joten päätettiin mennä yhdessä :)

Ostin äidille syntymäpäivälahjaksi uuden Vain elämää 2-levyn, mikä onkin heti pyörinyt levysoittimessa. Oma lempparibiisi tältä kaudelta on Jukka Pojan versio Kolmannen naisen Lautalla-kappaleesta (alkuperäistä unohtamatta!):

Moi!

Tänään kävin ystäväni kanssa kirppiksellä kiertelemässä, mutta jouduin pettymään karvaasti: en löytänyt yhtään mitään. Kaupungilta sentään löysin uuden ripsivärin loppuneen tilalle ja Glitteristä ihanat korvikset, jotka sattuivat vielä olemaan tarjouksessa. Tällainen oli tämän päivän asu:

Housut ja toppi: H&M. Jakku: Only. Kello: Axcent. Korvikset: second hand.

Maybellinen vedenkestävä ripsari 12,00, Stockmann. Korvikset 3,90, Glitter.

Olen usean vuoden ajan jo käyttänyt Lumenen vedenkestävää ripsiväriä, mutta halusin kerrankin kokeilla jotain uutta. Kosmetiikkaosastolla olin hieman kujalla, sillä en ole moneen vuoteen edes katsonut, millaisia ripsivärejä muilla merkeillä on tarjolla. Maybelline voitti edullisella hinnallaan ja hyvällä harjallaan muiden merkkien edustajat pikavertailussa. Korvikset taas olivat totaalinen heräteostos: menin ystäväni seuraksi Glitteriin ja huomasin nuo houkuttavan väriset nappikorvikset, jotka lähtivät sitten mukaan. Suuntaan myös huomenna kaupoille; tällä kertaa äitini kanssa Zeppeliiniin joululahjaostoksille. Joko te olette hankkineet joululahjoja? 

x Marjo

ZARA  coat

ZARA  blouse

ZARA  trousers

I guess nobody knows what is one of my most favourite clothing stores? I thought so... But anyway, I really love white and want to wear it a lot this winter. These three summer pieces are now part of my "winter whites". 

Kukaan ei varmaan osaa arvata mikä on yksi lempivaateliikkeistäni? En minä ainakaan... Tänä talvena aion käyttää paljon valkoista, joka on yksi lempiväreistäni. Nämäkin kolme valkoista kesävaatetta saa helposti muunnettua talven asuihin sopiviksi.

PHOTOS emilia linna

FOLLOW ME ON BLOGLOVIN | FOLLOW ME ON INSTAGRAM @mimimendine | FOLLOW ME ON FACEBOOK

Tuotteita saatu blogin kautta

MONKI  hoodie (saatu)

GINA TRICOT  denim cut-offs

This huge hoodie is kinda perfect! I'd like to wear it everyday.  Also, when washing the laundry.

PHOTOS  emilia linna

FOLLOW ME ON BLOGLOVIN | FOLLOW ME ON INSTAGRAM @mimimendine | FOLLOW ME ON FACEBOOK

Farkut Levis / College H&M Trend / Kengät Vans

Päällikköni naureskeli meikäläisen lyhythihaiselle collegelle. "Ne luulee keksineensä jotakin uutta, mutta meillä oli näitä jo Beavers-kaupassa". Öhm, Beavers meni konkkaan jo aikaa sitten ja niiden kauppa sijaitsi Helsingissä ainakin kaksi vuosikymmentä sitten. Jep, todella freessiä kamaa..

Rupesin oikein miettimään, että päivän asu on kunnon trendien kierrätystä. Levis valmisti vastaavia selvage-farkkuja jo 1900-luvun alussa. Vansin Authentic ilmestyi markkinoille vuonna 1966 ja oli merkin ensimmäinen kenkämalli. Rocky teki harmaan collegepaidan viimeistään tunnetuksi 70-luvulla. Tuoreinta antia meikäläisen asussa taitaapi olla kortsupipo, joka oli niin kovin suosittu ysärillä lätkäjoukkueiden logoilla varustettuna. Siitäkin on jo 20 vuotta aikaa. Ei mikään ihme, että menneiden vuosikymmenten tavikset näyttävät omaan silmääni super hipstereiltä! Ja minä näytän pomoni silmissä matkijalta.

Jos pitäisi vain yksi vuosikymmen valita tyyli-inspiraatioksi, niin minkä ottaisitte? Itse ottaisin ehdottomasti 50-luvun ja rock'n'rollin kultakauden! Silloin kaikki vain näyttivät ihan älyttömän tyylikkäiltä. Jos yksi vuosikymmen pitäisi sensuroida maailman historiakirjoista, niin kasari. Ei tarvitse varmaan perustella?

Translation: It was raining outside.

TAKKI United Colors of Benetton / HUIVI H&M / FARKUT J. Crew / KENGÄT OTZshoes (saatu)

Aamupäivällä suunnattin kaupan kautta kassi täynnä pähkinöitä Seurasaareen. Pienelle meinasi jo epätoivo iskeä, kun mama oli luvannut kurreja eikä niitä näkynyt mailla eikä halmeilla. Pähkinät meinasivat kadota parempiin suihin, kunnes oravabongailut jo luovuttaneena puusta kuului vihdoin rapinaa ja pörröinen häntä vilahti oksien välistä. Orava! Riemulla ei ollut rajaa, ja kurrepolot meinasivat tehdä täyskäännöksen kun toinen niin innoissaan hihkui ja hypähteli. Neiti suostui kuitenkin sen verran rauhoittumaan ja laskemaan volyymia, että pienet karvakamutkin uskalsivat ihan lähietäisyydelle. Pähkinät tekivät kauppansa ja tyytyväinen neiti kiipesi rattaisiin mussuttamaan omia eväitään.

Päivä oli auringonpaisteesta huolimatta melkoisen vilpoinen, eikä paksu villapaita talvitakin alla ollut yhtään liikaa. Mutta paidasta ja takista viis - katsokaa miten makeet popot! Sain OTZshoes Scandinavialta itselleni parin ehkä makeimpia talvikenkiä ikinä. Ennustan näistä UGGien ja EMUjen tappajaa :) Kenkien tarinan voi lukea kokonaisuudessaan valmistajan sivuilta (täältä), mutta pähkinänkuoressa kerrottakoon, että kengät ovat saaneet inspiraationsa 3300 eKr eläneen Ötzin jäämiehen kengistä. Ötzin muumioitunut ruumis löydettiin jäätyneenä Alpeilta vuonna 1991, ja sen vaatteet sekä kengät olivat erittäin hyvin säilyneet. Ötzin nahkaiset kengät olivat yllättävän hienoa työtä. Pohjat olivat karhunnahkaa ja päälliset peurannahkaa, punotut osat puunkuorta. Kengissä oli eristeenä heinää, ja ne oli käsitelty vedenpitäviksi eläinrasvoilla. 

Tämän päivän OTZshoes -jalkineet on valmistettu kunnioittaen alkuperäisiä jäämiehen kenkiä (kuva alla), muunnettuna nykyajan trendejä vastaaviksi. Kengissä on ergonominen ja antibakteerinen korkista valmistettu pohjallinen, joka muotoutuu käyttäjän oman jalan mukaan. Itse olen omillani tepsutellut vasta päivän, mutta täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että mukavampia kenkiä saa varmasti hakea! Pohjallinen on todella miellyttävä, ja kengät tuntuvat lämpöisyydestään huolimatta todella kevyiltä kävellä. Jalat kiittävät :)

Mitäs tykkäätte historiallisista popoistani?

Jos joku muukin kenkiin ihastui yhtä tulisesti kuin minä, maahantuojalta voi kysellä lisätietoja ja jälleenmyyjiä. Kengät ovat tulossa myyntiin ensi vuoden alussa.

kuva